Tervehdys Lukija!

Taisi hamekankaan saaminen siirtyä neljällä vuodella eteenpäin... ehkä sitä olisi voinut hieman ahkerammin "saalistaakin".

Helmikuussa on tänä vuonna tapahtunut jälleen kaikenlaista. Ei sitä aina näin kuun lopussa edes muista mitä alussa on tapahtunut :o) Lupauduin kunnallisvaaliehdokkaaksi, huh, välillä on melkeinpä pelottanut mitä on tullut luvattua mutta kokemus sekin. Vihreiden ehdokkaaksi lupauduin, kun tarvitsevat kovasti listan täytettä. Olen kyllä ollut pitkään sitä mieltä, että jos olisin mukana politiikassa, niin vihreä olisin. Mutta ei täällä nyt enempää politiikkaa.

Sain tänään loistavan sähköpostin, jonka haluan teidän kanssanne jakaa.
"TÄMÄKIN AIKA KOITTAA VIELÄ... Kolme sisarusta, iältään 92-, 94- ja 96-vuotiaat, asuvat yhdessä. Yhtenä iltana 96-vuotias laskee ammeeseen vettä. Hän laittaa toisen jalan ammeeseen ja pysähtyy. "Olinko menossa kylpyyn vai tulossa pois?" hän huutaa.
94-vuotias huikkaa vastaukseksi: "En tiedä, tulen katsomaan." Hän lähtee kiipeämään portaita ja pysähtyy. "Olinko menossa ylös vai tulossa alas?" hän huutaa. 92-vuotias istuu pöydän ääressä juomassa teetä, kun hän kuulee sisartensa huudot. Hän pudistaa päätään ja sanoo: "Toivottavasti minusta ei koskaan tule noin hajamielistä." Varmuuden vuoksi hän koputtaa puuta. Sitten hän huutaa: "Tulen auttamaan teitä heti kun olen käynyt katsomassa, kuka on ovella."

En tiedä mikä tuossa viestissä "kolahti" mutta kovasti se piristi ja sai ajatukset pois tästä omasta arjesta, joka on hieman koetellut viimeiset pari kolme viikkoa. Helmikuun opetus on ollut, että kannattaa vain luottaa tulevaisuuteen vaikka menisi päiviä ettei tunnelin päässä näy valon pilkahdustakaan. Hankin itselleni Voimaeläimet kirjan ja sitä selailemalla olen taas jaksanut uskoa itseeni ja tulevaisuuteeni... edelleen. Elämällä on tarjottavana meille vain kaikkein parasta! Joskus se paras ilmenee haasteiden muodossa.

Riemukasta maaliskuuta keväisin terveisin, Jaana.